Lupaamisesta

Mietteitä tarpeesta luvata asioita

Kuulostaa osakseen naurettavalta sanoa ääneen, mutta olen ruokailuni yhteydessä tykännyt kuunnella amerikkalaista cowboyta nimeltä Dwayne, joka pyörittää youtube-kanavaa nimeltä “Dry Creek Wrangler School”. Hänen videot koostuvat usein elämänviisauksista, ei niinkään akateemiseen tutkittuun tietoon. Mutta varmasti juuri siksi hänen videot ovat aika suosittuja, ne tuntuvat olevan hyvin rehellisiä ilman turhaa hienostelua tai persoonaa. Ilmapiiri videoilla on kuin istuisi rauhallisena iltana takan äärellä ja keskusteluissa pystyisi ilmaisemaan itseään ilman, että sanomisia tarvitsisi miettiä käyttääkö joku haavoittuvaisuuttasi tai sananvalintojasi sinua vastaan. Dwaynen puhetyyli on suoraa mutta inhimillistä, joka tuo tietynlaista lohtua ainakin itselleni.

Dwayne tuo esille videollaan “Whisper every chance you get” kuinka mitä enemmän on korotettava ääntään, sitä vähemmän yksittäisiä sanomisiasi kuunnellaan. En tiedä käytännössä mitään hevosista mutta Dwayne käytti analogiaa hevosia ratsastaessa. Jos antaa jokaisen ohjeen hevoselle nykimällä todella kovaa, koska “hevonen ei kuuntele” niin voi olla varma hevosen kuuntelevan vielä vähemmän rauhallisempia ohjenykäyksiä.

Minusta samaa ajatusta voi soveltaa äänenkäytön lisäksi myös lupaamiseen. Lupaamisella sinun pitää ikään kuin korostaa sanojasi, korostaa totuudenmukaisuuttasi. Lupaamalla teet kovempia nykäyksiä ympäristöösi. Mitä enemmän teet lupauksia, sitä enemmän perinteiset sanomisesi menettää arvoaan.

Lupaamisen lähtökohdassa vaikuttaa vallitsevan luottamuksen puutetta. Jos sinut tiedetään henkilönä, joka pitää sanansa, ei mutise turhia ja pysyttelee totuudessa niin sinulla ei pitäisi edes olla tarvetta luvata asioita tai korottaa ääntäsi tullaksesi kuulluksi. Se on minusta tavoittelemisen arvoista.